Toinen lehti tuli! Nyt, normaalissa paksuudessaan se viihdytti mitä mainioimmin aamupalan ajan ja sen jälkeenkin. Juuri ihan hetki sitten näimme Starojen nettianimaation - joka toivottavasti jossain vaiheessa tulee nettiinkin - sekä Julkkisten lyhytelokuvan. Ehkäpä ryhmäläiset kertoisivat täällä hieman enemmän näistä mainioista teoksistaan? Toivottavasti, sillä muuten sinä, rakas lukija jäät pahasti pimentoon ja paljosta paitsi. Pahasti. Paljosta.
11:06 - leiriväsymys 8%
Näin aamuisin kun ei ole turhia kiireitä voi vaikka vähän levähdellä. On se helppoa tämä leirielämä. Nyt pitäis olla kuumuuskin vähän helpompi sietää kun on radioluokassa peräti kaksi tuuletinta. Ja ehkäpä mun paitakin auttaa asiaa. Tänään onkin juonnossa kokeneita leiri konkareita joten mä taidan vain lorvailla.
12:17 - Anakin Anakonda & Bruce
Ruoka-aika. Jep, nettiryhmässä opetus sujui, pikku pirulaiset suorastaan imivät kaiken tiedon sisäänsä. Aurinko ei täällä paista, mutta jossain se paistaa. Terveisiä sinne, nauttikaa auringosta ja ottakaa kaikki irti jokaisesta hetkestänne. Se voi olla viimeisenne. Sitä ei koskaan tiedä, milloin sitä kuolema korjaa. Kop kop. Kuulitteko? Kuolema siellä koputtaa. Mutta kelle? Kelle se koputtaa?
13:01 - h.tähti
Aah... päivän analyysielokuva ohi. vielä ois puol tuntia aikaa lorvailla, ennen kuin käydään läpi muksujen muistiinpanoja elokuvasta. Katottiin muuten monsterit oy, oli yhtä hyvä kuin aina ennenkin.
14:24 - Satatuhatta poroa
Jep jep. Hauskaa on ollut, varsinkin yöllä yhden aikaan. Taitaa johtua väsymyksestä, mutta on se silti aika ihmeellistä miten pelkästä maitopullosta saa niin hauskaa juttua. Pitäisi alkaa varmaan kirjoittamaan Pikku Nakkelin juttuja paperille ettei unohdu. Enivei, minun pitää lopettaa.
14:53 - Video-Guru Jr.
Joops, siellä ne leiriläiset nyt hiki päässä kokoaa kässäriä.... heini ja hanna pisti minut kertomaan yksin niille leiriläisille, että miten se kässäri kootaan tai jotain minä siellä kerroin, saa nähä oppiko ne mitään. nii ja pitääki tehä tilaus nyt viimeisillä rahoilla café juhaan.
14:56 - Mono-Olli
Hallitsematon kaaos alkaa pikkuhiljaa muotoutua hallituksi kaaokseksi. Vai pitäisikö sanoa hallitsemattomaksi järjestykseksi? Leirin ensimmäiset viralliset vierailijat ovat käyneet: Pohjolan Sanomien toimittajapari sekä Keminmaan kulttuurisihteeri Eeva. Saavat tänne muutkin tulla käymään!
Virallinen vierailupäivä ja -aika on sunnuntaina puoli kuudesta eteenpäin. Iltapäivällä. Tästä huolimatta vierailijoita otetaan iloisin mielin vastaan muinakin ajankohtina. Varautukaa haastatteluihin. Teitä on varoitettu.
Nettiryhmässä taaplaavat Julkkikset saapuvat pian ääntenetsimis- ja äänityssessioihin. Huomenna on animaatio valmis! Ainakin syytä olisi olla.
16:20 - John Doe
Yhdyn kirjoittajaan nimeltä satatuhatta poroa. Pikku Nakkelin jutut kyllä pitäs kirjottaa ylös. Toivottavasti Nakkeli ei kerro yhtä hauskoja juttuja tulevaisuudesssa.
18:45 - Mono-Olli
Lehtiryhmän päivä on ollut täynnä juttumatkoja ja myös ilta tulee tarjoamaan tätä taitoa vaativaa tehtävää - Janne Tulkki, tunteiden tulkki on pian lehtiryhmän haastateltavana. Radioryhmäkin menee ja haastelee!